EtusivuAsiakkaatAsiakkaan suusta kuultua

Asiakkaan suusta kuultua

Seuraavassa asiakkaitemme kommentteja emailerista ja yhteistyöstämme.

HSL Helsingin seudun liikenne

Sisäisen tiedotteen ideointisessiossa on tunnelma keventynyt, koska tiedotteen varsinainen taittaminen ja lähettäminen ei ole enää aikasyöppö. emaileri on toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa sähköinen apuväline, joka on lunastanut ja ylittänyt kuluttajalupauksensa. Tekemisen äärelle päästiin ilman loputtomia määrittely-, kokous- ja korjauskierroksia.

Sari Kotikangas
Tiedottaja

MTV Oy

Olemme tehneet yhteistyötä Websonicin kanssa 2,5 vuoden ajan. MTV tilasi tuolloin Websonicilta emailerin pohjalta suunnitellun oman viestintäjärjestelmän, johon olemme erittäin tyytyväisiä.

Websonic on koko tämän ajan ollut innovatiivinen, asiantunteva ja luotettava kumppani – kaiken lisäksi työskentely Websonicin kanssa on ollut mukavaa.

Kehityssuunnitelmia riittää edelleen, joten odotan paljon myös tulevalta yhteistyöltämme.

Pirkko Rajala
Head of Customer Relations
Internet and Consumer Businesses

 

MTV Oy

Toimin MTV oy:n Internet- ja kuluttajaliiketoiminnassa markkinoinnin tuottajana. Osana työtäni lähetän asiakassuhdeviestintää ylläpitäviä viikottaisia asiakas- ja uutiskirjeitä. Vastaanottajia on satoja tuhansia, mutta eMTV-palvelu1 takaa aina kirjeiden perillemenon.

Ohjelma on helppokäyttöinen, ja sen paras puoli on että sitä jaksetaan koko ajan kehittää. Uudet toiminnot ilahduttavat käyttäjää joka kerta. Eikä kirjeiden vakuuttava ulkomuotokaan haitaksi ole. Palvelumme vaikuttavat laadukkailta kun kirjeen sisältö ja sen ulkomuoto ovat eMTV:n luokkaa.

Asiakaspalvelu on myös sujunut joka kerta paremmin kuin hyvin. Apua saa aina kun sitä kaipaa/pyytää.

Suosittelen.

MTV oy Producer of Marketing, Internet
Jenna Vaartimo

1 emaileri-palvelusta MTV3:n tarpeisiin räätälöity ratkaisu.

Snoobi Oy

Olemme tehneet yhteistyötä Websonicin kanssa vuodesta 2007 lähtien. Yhteistyön tuloksena Websonicin asiakkailla on nopea ja helppo tapa seurata sähköpostimarkkinoinnin tuloksia web-analytiikan avulla.

emaileri-palvelu on aktiivisessa käytössä kun tiedotamme asiakkaitamme tulevista tapahtumista, koulutuksista ja tuoteuudistuksista.

emaileri-palvelu on Snoobin tärkein viestintäväline asiakasviestinnässä!

Riku Seppälä
Partnership manager

 

Positiivarit Oy

Positiivareiden miltei 30-vuotisen historian merkittävin yksittäinen tapahtuma oli vuonna 1999 aloitettu sähköinen julkaisu ”Ajatusten Aamiainen”. Pienelle asiakasryhmälle kohdennettu lisäpalvelu on muodostunut 11 vuodessa yrityksemme tärkeimmäksi menestystekijäksi.

Harrastelu muuttui ammattimaiseksi toiminnaksi sillä hetkellä kun emaileri tuli yhteistyökumppaniksemme. Olemme siitä alkaen saanet keskittyä siihen minkä osaamme parhaiten ja Toni kumppaneineen on tarjonnut työkalut sanallisen aamiaistarjoilun näyttävään kattaukseen ja annoksen matka keittiöstämme asiakkaan ruudulle on siitä lähtien ollut nopea, varma ja läikkymätön.

Kun haluaa olla paras, tarvitsee samaan pyrkivät kumppanit.

Juhani Töytäri
Toimitusjohtaja

 

Fimeko Oy

emailerin käyttöönotto oli helppoa ja sujuvaa. Liikenne internet sivustollamme on lisääntynyt merkittävästi ja se näkyy myös myynnin positiivisena kehityksenä. Viestintä asiakkaillemme on nyt ammattimaista, muttei liian aikaa vievää.

Sampo Valtonen
Ammattimyynti

VIA Group

emailerin käyttö on ollut helppoa ja vaivatonta.
Nopea, asiantunteva ja ystävällinen asiakaspalvelu!
Avun saa aina tarvittaessa. Kiitos Epe & muu tiimi!

Mirva Jokinen
Markkinointikoordinaattori

Bazar Kustannus Oy

Olemme käyttäneet Websonicin palveluita nyt jo pian kolme vuotta. Palaute on ollut kauttaaltaan erinomaista: olemme erottuneet harmaasta sähköpostimassasta selkeästi eduksemme.

emaileri -palvelun käyttöönotto sujui ongelmitta. Perusteellinen koulutus antoi hyvät eväät palvelun käyttöön. emailerista on onnistuttu kehittämään tehokas ja käyttäjäystävällinen työkalu viestinnän tarpeisiin.

Ja mikä parasta, asiointi Websonicin kanssa on helppoa ja mukavaa. Ongelmatilanteissa saa aina apua nopeasti. Ja kun asiakaspalvelu on vielä AINA ystävällistä, niin palvelukonsepti kokonaisuudessaan on kerrassaan erinomainen.

Markus Lähdesniemi
Myyntipäällikkö

Digi TV Plus Oy

Äärimmäisen helppo tapa tehdä ja lähettää innostavia ja monipuolisia viestejä asiakkaille.

Virpi Bodström
Marketing Assistant

Mediq Suomi Oy

Helppokäyttöinen ohjelma. Parasta emailerissa on kuitenkin käyttötuki, joka henkilöityy Aarno Hildénin osaamiseen ja kykyyn kuunnella asiakkaan ongelmia ja löytää niihin ratkaisuja.

Anne Wasenius
Event Manager

 

Tryg

Olen aina saanut todella nopeasti apua ja neuvoja viestien teossa ja lähettämisessä.

Nina Härkönen
Markkinointipäällikkö

 

Duetto Group

Mahtavaa ja nopeaa palvelua. Vaikka välillä ihan itse mokaileekin, niin kiltisi emailerin pojat korjaa virheet.

Hieno ja helppokäyttöinen systemi, joka helpottanut minun työtä erittäin paljon.

Johanna Liukko
Markkinointi- ja koulutuskoordinaattori

 

Aspectum Tools Oy

Websonicin toimintaa alusta asti seuranneena voin todeta yrityksen tavoitteena olleen alusta asti luoda emailerista palvelukokonaisuus, joka ratkaisee sähköisen uutiskirjeviestinnän tarpeet laadukkaasti.

Tässä tavoitteessaan Websonic on onnistunut vähintäänkin erinomaisesti.

Ari Rosti
Seniorikonsultti

 

Holiday Club Resorts Oy

Yhteistyö Websonicin kanssa on ollut joustavaa ja palvelu aina erinomaista. Henkilöt vaikuttavat aidosti innostuneelta asiastaan.

Ulla Pitkänen
Project Manager

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Olette joustavia ja aina saa apua kun on tarvis! Mikä parasta, kehitystyö ei näytä loppuvan koskaan, otatte huomioon asiakkaiden toiveet todella hyvin.

On myös hienoa, että toisten keksimät innovaationt tulevat kaikkien hyödyksi, eikä tarviste näin "keksiä pyörää uudestaan". Tärkeää on myös, että olette suomalainen yritys, eikä palvelin sijaitse suomen rajojen ulkopuolella, siis turvallisuusriski on pieni.

Paras, millä palvelun voin sisäisille asiakkaille myydä, on tilastointi puoli, sen monipuolisuus ja tarkkuus! Kiitos siitä :-) se innostaa!

Anna Turunen
Suunnittelija, Helsinki

 

GoodMood

emaileri on monipuolinen sovellus, jonka avulla on helppo seurata uutiskirjeiden tehokkuutta. Lisäksi asiakaspalvelu on erinomaista.

Suosittelen lämpimästi!

Kristiina Åberg
Markkinointijohtaja

 

Hedengren Group

Yhteistyö Websonic Oy:n kanssa on ollut mutkatonta ja hyvin tarpeitamme ymmärtävää. Aloitimme emailerin käytön perusasetuksilla, mutta myönteisten kokemusten myötä huomasimme pian tarvitsevamme lisää käyttöoikeuksia ja levytilaa.

Siirtyminen emailerin käyttöön on nostanut viestintämme tasoa ja tiheyttä, ratkaisten heti alkuun haasteelliseksi osoittautuneen kuukausitiedotteen toteutuksen. Omalla osaamisalueellamme BtoB asiakasviestintä toimii erityisen tehokkaasti, mikä on erinomaisten tilastojen kautta nähtävissä viestiemme avausprosenteissa.

Oma kokemuksemme todistaa, että suoraposti ei ole vain uusasiakashankinnan työkalu, vaan myös tärkeä väline aiemmin hankitun luottamussuhteen lujittamisessa. Tämän työkalun hankinnassa Websonicin ansioiksi mainittakoon kärsivällisyys verkkaisen päätäntäprosessimme kanssa, sekä usko omaan tuotteeseen.

Esa Richard Kranz
Tuotepäällikkö/Product Manager

 

EmCe Solution Partner Oy

Olen käyttänyt emaileri-palvelua vuoden 2009 alusta saakka ja ollut täydellisen tyytyväinen niin työkaluun kuin toimittajaankin.

emaileri on ollut vaivaton ja nopea käyttää, ja sen toimintavarmuus on huippuluokkaa. emailerista on tullut yrityksessämme helppokäyttöisyyden vertauskuva.

Vera Järvenpää
Markkinointipäällikkö

BTJ Finland Oy

Yhteistyö Websonicin kanssa on ollut lupausten mukaista. Eniten on ilahduttanut nopea, ystävällinen ja auttavainen asiakaspalvelu.

Olemme joutuneet muuttamaan matkan varrella uutiskirjekäytäntöjämme paljonkin, mutta Websonicista ei ole koskaan vastattu, ettei muutoksia pysty tekemään.

Ina Westman
Viestintäpäällikkö

Rehuraisio Oy

Yhteistyö Websonicin kanssa on alusta (v. 2008) saakka todella miellyttävää ja helppoa. Ensinnäkin, emaileri-järjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja helpoksi käyttää, ja toiseksi, apua on ollut koko ajan saatavissa heti kun sitä on tarvinnut.

Kaikki Websonicin "pojat" ovat asiantuntevia, mukavia, ystävällisiä. Eivätkä hermostu, vaikka minulla on välillä ns. pitkät piuhat.... ;) Voin vilpittömästi suositella Websonicin järjestelmää ja palvelua kaikille!

Marjo Keskikastari
johdon assistentti

Skanno Oy

Yhteistyö Websonic Oy:n kanssa on ollut erinomaista.

Kaikki emaileri-palveluun liittyvät muokkaukset ja uusimisten tekemiset ovat sujuneet välittömästi ja aina on ollut joku tavoitettavissa avun kera. Jatkakaa samoin!

Outi Ahto
Marketing Coordinator

THL viestintä

Yhteistyö Websonic Oy:n kanssa on ollut jouhevaa, silloinkin kun on ollut jotain puutteita/parannusehdotuksia.

Eija Oinio
Viestintäsihteeri

iGuzzini Finland & Baltic Oy

Olemme saanneet uutta draivia markkinointiviestintäämme! Valaistusalalla tapahtuu juuri nyt paljon ja nopeasti. emailerin avulla olemme saaneet kontaktin uusiin ja vanhoihin asiakkaisiimme tehokkaasti. Ohjelma on helppokäyttöinen ja tuotetuki toimii mainiosti.

Riku Järvelä
Marketing Manager

Amnesty International

emailerin avulla olemme pystyneet parantamaan jäsenpysyvyyttämme sekä selkeyttämään jäsenviestintäämme.

Adam Kral
Fundraising manager

Invest in Finland

Uutiskirjeiden tekeminen tulee olla helppoa ja vaivatonta - tämä on oivallettu emailerissa.

Maria Arruda
Communications Manager

FC TPS Turku Oy

Kuuden vuoden kokemus ja yli 1000 tiedotetta maailmalla.
Suosittelen emaileria.

Heikki Möttönen
tiedottaja

Lyyti Oy

Emaileri on helppokäyttöisin ja luotettava palvelu uutiskirjeviestintään. Kattavat tilastot tuottavat täsmäliidejä myynnille. Suosittelen!.

Petri Hollmén
toimitusjohtaja