Blogi | Julkaistu 17.10.2019

Koulutus kannattaa aina

Linkitä oikein

”Ei ole aikaa” on lause, jonka ei pitäisi kuulua ammattilaisen sanavarastoon, kun kyse on ammattitaidon kehittämisestä. Yksikään menestynyt yrittäjä tai ammattilainen ei ole saavuttanut menestystään kouluttautumatta. Koulutus voi olla itseoppimista tai organisoitua.

Minimoi virheet

Itseoppiminen on usein hidasta ja virheiden kautta tapahtuvaa kehitystä. Organisoidulla koulutuksella tarkoitan tässä yhteydessä ulkoisen osapuolen tuottamaa tiedonjakoa, jossa virheet ja onnistumiset on luotu faktoiksi. Kun koulutus on räätälöity koulutettavan tarpeiden mukaan, voidaan minimoida virheiden määrä ja keskittyä suoraviivaisemmin kehitykseen.

Kehity kuin urheilija

Monilla aloilla koulun penkiltä tai työssä opittu ammattitaito voi riittää hyvinkin pitkälle, jos ala itsessään on kehitykseltään suhteellisen staattinen. Jos ala on vähääkään tekninen, on lähes satavarmaa, että ala muuttuu aktiivisesti ja siihen liittyvä tieto sen mukana. Ilman oppimista ei tällöin pysy alan mukana ja ammattitaito heikkenee.

Koen viestinnän ammattitaidon olevan hieman kuten ammattiurheilijan ura. Sitä tulee kehittää suunnitelmallisesti koko ajan. On kyse sitten fyysisestä tai informatiivisesta kehityksestä, on oleellisinta, että tieto ja taito osataan ottaa vastaan. Sille tulee olla motivaatio. Jos ammattilainen on motivoitunut kehittymään, hän tekee kaikkensa sen eteen.

Mitä tarvitset kehittyäksesi?

Kukaan ei osta porakonetta poran takia, vaan reiän tekemisen takia. Reikä tehdään sitten jotain suurempaa tarkoitusta ajatellen ja niin edelleen. Jos käytössäsi on uutiskirjetyökalu, on tavoitteesi viestiä ja tehostaa yrityksenne liiketoimintaa. Jotta saat uutiskirjetyökalusta ja liiketoiminnan kehityksestä osa-alueellasi kaiken irti, on työkaluja osattava käyttää oikein. Opetteletko itse tekemällä turhat virheet vai otatko suoraan tarvittavan tietotaidon, kun sitä tarjotaan?

Me emailerilla tarjoamme aina yhden koulutuksen käyttöönoton yhteydessä. Sillä pääsee pitkälle, eikä uutta koulutusta välttämättä tarvitse enää koskaan. Jos kuitenkin yrityksessä tavoitteellisuus on tärkeässä asemassa, tulee työkalustakin pystyä saamaan mahdollisimman paljon irti etenkin pitkällä tähtäimellä. Tällöin jatkokouluttautuminen on tärkeää. Tarjoamme räätälöityjä koulutuksia asiakkaidemme tarpeiden mukaan, niin etänä kuin paikan päällä.

Suosituimmat lisäkoulutusten aihealueet ovat asiakkaillamme olleet:

  • Tilastojen hyödyntäminen
  • Viestien parempi perillemeno
  • Uusien tekniikoiden mahdollistaminen
  • Asiakkaiden parempi ohjaus kaupantekoon

Oletko yrityksenne viestinnästä vastaava ja mietit miten uutiskirjeviestintäänne voisi tehostaa?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää

Ota yhteyttä

Artikkelin kirjoittaja on Emaileri Oy:n Customer Support Specialist Toni-Markus Korhonen